Meillä on nyt aivan satamallinen uusi nimi ja brändi

Kun oikeita asioita tapahtuu, muttei satu

Jaa artikkeli

Halusimme tehdä uudesta The Satama -brändistä konseptin, joka kiteyttää todellisen kilpailuetumme erottuvasti. Tarinan, jossa yksittäiset vahvuutemme yhdistyvät ja muodostavat yhdessä jotain ainutlaatuista.

Brändityö polkaistiin käyntiin lokakuussa 2024, kun kokenut brändistrategi Simo Vunneli liittyi tiimimme. Vunneli korosti, että ennen hänen keskittymistään asiakastyöhön meidän tulisi hioa oma tarinamme seuraavalle tasolle. Hän muistutti, että olisi kiusallista, jos brändimme ei vastaisi tasoa, jolla haluamme työskennellä asiakkaidemme kanssa. 

Jo projektin alkuvaiheessa törmättiin kuitenkin nimiongelmaan. Mainostoimistoliiketoiminnassa aiemmin käytetyt brändinimet eivät sopineet yhteen Wanhan Sataman tapahtumaliiketoiminnan kanssa. Vuonna 1896 rakennettu Wanha Satama on tunnettu tapahtumapaikka, joten sen perintö oli tärkeää säilyttää. Lopulta päädyimme ’The Satama’ -nimeen, joka yhdistää vanhan ja uuden tarinan luontevasti. 

The Sataman toimitusjohtaja Pasi Miettinen kertoo nimen ja yhdistävän tekijän löytyneen aiemmin mainostoimistopalveluissa käytetystä sloganista “The Toimisto”. “Sovittelimme varmuudeksi useita muitakin vaihtoehtoja, joista äänestimme sisäisesti. The Satama oli kuitenkin selkeästi suosituin nimikandidaatti, joten tällä mennään ainakin seuraavat vuosikymmenet”, Miettinen miettii. 

Ymmärrystä asiakkailta ja omalta tiimiltä 

Teimme brändityön samalla periaatteella kuin asiakkaillekin. Aloitimme tutkimalla markkinoita ja kartoittamalla pääkilpailijoiden brändit, sivustot ja myyntiargumentit. Yllätyimme, miten rajallisesti brändityön ammattilaiset olivat omiin brändeihinsä panostaneet. Seuraavaksi haastattelimme henkilökuntaa ja teimme sisäisen kyselyn. Näin tunnistimme yrityskulttuurin oleelliset tekijät ja varmistimme henkilökunnan näkemyksen.  

“Brändin pitää olla totta”

Taustatyönä päivitimme avainsanatutkimuksemme. Siitä näimme, miten asiakaskunta hahmottaa palvelualueemme ja siihen liittyvät aihealueet. Näin voimme vastata sivustollamme palveluihin samalla logiikalla, jolla asiakaskuntamme niitä verkosta hakee. Saamme siten tuotettua volyymiltaan suurimpiin ja kannaltamme merkityksellisimpiin hakuihin yhteensopivan sisällön, joka löytyy paremmin hakukoneesta. 

Bränditöissä on erittäin tärkeää saada aina ymmärrys sekä nykyisen että potentiaalisen asiakaskunnan tarpeista, toiveista, kokemuksista ja ajatuksista. Asiakasnäkemys kerättiin kyselylomakkeella, jota täydennettiin puhelinhaastatteluilla. Näin saimme vahvistuksen myös niistä vahvuuksistamme, jotka olivat asiakaskunnalle kaikkein tärkeimpiä. Näin tunnistimme ne kilpailuedut, joilla erotumme markkinoilla positiivisesti. Tällä taustatiedolla pystyimme positioimaan brändimme asemaan, jossa asiakaskuntamme arvostama liiketoimintalähtöinen kyky saavuttaa tavoitteet ja asioita helpottava ja mukavoittava toimintapamme kohtaavat. 

Kohti tavoitetilaa 

Kun olimme ankkuroineet oikean positiomme, pääsimme johdonmukaiseen luovaan työhön. Loimme konseptin, jonka keskiössä on asiakkaan liiketoiminnan tavoitetila. Se tavoittamisen arvoinen, sekä keskipitkän että pitkän aikavälin tavoitetila, jossa merkityksellinen eteneminen sitä kohtikin tuntuu jo hyvältä. Se tila, missä tapahtuu muttei satu. Yhdistäen suuren toimiston loppumattoman osaamisen ja pienen toimijan sitoutumiskyvyn ja ketteryyden. Brändimme haluaa välittää sen tunteen, miltä tuntuu kun asiakas on saavuttanut kanssamme tavoitetilansa, ja nousee Wanhan Sataman estradille tätä juhlistamaan, meidän ja muiden sidosryhmien taputtaessa tyytyväisinä kädet ilmassa. 

Tarinamme sai täysin uuden visuaalisen ilmeen ja rikkaan värimaailman. Ilmeessämme korostuu myös väripaletistamme lähtevät liukuvärit, joissa sävyt liukuvat vasemman alakulman nykytilasta kohti oikean yläkulman tavoitetilaa. Vanhasta mukaan kulkeutui osittain teemaa värimaailmaan sekä nelikentän mallinen graafinen pääelementtimme. Muutamaa aiempi kuva saatiin hyödynnettyä, mutta runsaasti uutta kuvaustarvettakin syntyi.  

Vunneli kertoo, että tällä tavalla asiakaskunnan vahvistettuihin arvostustekijöihin todellisista kilpailueduista huolellisesti rakennettu brändi on sekä liiketoiminnan arvon että kasvun kulmakerroin. “Brändin pitää olla totta. Omallakaan kohdallamme emme joutuneet vääntämään faktoja irti todellisuudesta, vaan lopputuloksessa kerromme asiat siten kun ne ovat, sillä äänellä mikä eläväisessä porukassamme ja tekemisen tavassamme oli jo valmiina”. Lopputulos dokumentoitiin kattavaan brändikirjaan, josta löytyy myös kaikki tarvittavat elementit ja esimerkkimateriaalit kätevästi linkitettynä tarvittaviin tiedostoihin.

Hallituksen puheenjohtaja Jouni Varpelaide löytää brändin määrittelystä yhtäläisyyksiä yrityskulttuuriin: “On helppo sekoittaa tosiasiat siihen, minkä johto haluaisi olevan totta. Työurani projekteista tämä oli yksi herättävimmistä. Kaikilla on näkemyksiä ja ideoita, keskeistä on tunnistaa niistä kestävä ydin ja edetä – kohti tavoitetilaa. Erityisesti nostan kilpailija-analyysin. En odottanut siitä suuria, mutta saimme paljon relevanttia tietoa ja näkemystä. Tunnistin useita kohtia työurallani, jossa vastaava brändimäärittely olisi ollut arvokasta.”

Muuttuiko jokin käytännössä? 

Nyt koko olemuksemme on tiivistetty parhain päin yksiin kansiin. Mutta miten brändikirjaan määriteltyyn narri-tukiarkkityyppiimme kuuluva omalaatuinen huumorimme tulee esiin ja onko jokin muuttunut palvelussamme? Miettinen valaisee asiaa: ”Uusi brändimme on kuin huippuluokan WC-paperi – vahva, luotettava ja jättää jälkeensä vain hyviä kokemuksia. Meidän tavoitteenamme on pyyhkiä asiakaskokemuksesta epämiellyttävät mutkat pois. Voimme luvata, etteivät lopputulokset jätä mitään roikkumaan.” 
 
Tarinointiamme jatkossakin seuraavat voivat siis varautua jo henkisesti kohtaamaan hyötyasioiden lomassa matalatasoista itseironiaa. Varoituksena ja tunnustuksena tästä askartelimme itse itsellemme Where Good Shit happens –merkin.

Kuulostamme siis jatkossakin itseltämme, nyt brändikirjan mukaisesti. Tapahtumallinen, mutta ei sattumuksellinen osaamisemme yhdistää jatkossa entistä enemmän verkossa tapahtuvaa aktivointia fyysisen ympäristön aktivointeihin. Päänäyttämönä toimii luonnollisesti Wanha Satama -tapahtumatilamme.  

Uutta on myös asiakaslupauksemme, joissa jo aiemmin käytössä ollut työtapamme on nyt muutettu lupaukseksi. Jatkossa asiakkaamme voivat olla 100% varmoja heille tärkeän tehokkuuden, tavoitteellisuuden ja kivuttomuuden toteutumisesta. Tai ainakin saavat hyvitystä, mikäli emme joskus pysty näitä lupauksiamme toteuttamaan.

Kysy lisää

Mitä muuta uutta?

Tilaa asiaa tavoitetilastasi

Tilaa satamallisen arvokasta lukemista kuukausittain vain 0 €.

Vain tavoitetilaansa tahtoville.

Tilaa asiaa tavoitetilastasi

Tilaa satamallisen arvokasta lukemista kuukausittain vain 0 €.

Vain tavoitetilaansa tahtoville.